Toiminta

Toiminta luonnonvoimaisilla harrastevälineillä on egologista ja luonnon läheistä. Siksi pidämme harrastusalueemme Kallahden niemellä siistinä ja varjelemme luontoarvoja, joita harrastusalueemme läheisyydessä on.

Seuran vuosikokous pidetään yleensä keväällä Kallahdessa, KallvikSurfin alueella. Samalla kunnostetaan ranta-aluetta talven jäljiltä surffikuntoon.

Päätoimipiste ja surffikeskus on Helsingin Kallahden niemellä.

Katso kartasta

Toimintaa on myös Hangon Silversandissa, erityisesti
viikonloppuisin ja lomakaudella.  

Katso kartasta

 

Hanko Silversand Camping

Hanko Silversand Camping

Auringonlasku Silversandissa

Kallahden selällä, Kallvikin niemen läheisyydessä, sekä Iso Kallahdella (Apinalahti) on erinomaiset purjelautailun ja kiteilyn mahdollisuudet. Kokeneemmat lautailijat ajavat ulos Itä Villingin ja Kuiva-Hevosen välistä, vielä Tammaluodon ohi aina Eestiluodolle saakka.


Onpa sitä aikoinaan pitkillä laudoilla kierretty Harmaja ja käyty kahvilla Kaunissaaressakin saakka. Pitää kuitenkin muistaa, että ulos merelle ei tule mennä koskaan yksin, vaan aina porukan kanssa. Varusterikko tai muu vahinko voi muuten koitua kohtalokkaaksi.

Luoteesta koiliseen olevat tuulet eivät tähän rantaan sovi. Lähin koilistuulelle sopiva sopiva ranta on niemen toisella puolella, Riveliniemen pohjukassa oleva matala hiekkaranta. Rannan läheisyydessä on kuitenkin varottava vedenalaisia kiviä.

Kunnioita arvokasta luontoa, jota Kallahden niemellä suojellaan eritysiesti luonnonsuojelualueela.

Kartta: www.openstreetmap.org